Wondo logo

Lasten alkeisryhmät

ILMOITTAUTUMINEN LASTEN TAEKWONDOON

Järjestämme taekwondon harrastustoimintaa eri-ikäisille ja tasoisille lapsille ja nuorille 4-vuotiaasta lähtien. Katso sivun alaosasta lähimmän harjoitusryhmäsi aloitus syyskaudelle 2023!


Harjoituksiin voi kuitenkin tulla mukaan koska vaan kauden aikana. Yli 14-vuotiaat nuoret ja sitä vanhemmat voivat osallistua aikuisten peruskurssille.

Lasten ryhmät harjoittelevat eri puolilla pääkaupunkiseutua. Jos pohdit kahden alueen harjoitusten välillä, saat käydä ilmaiseksi kokeilemassa myös eri harjoitusryhmiä. Muista mainita tästä ilmoittautumisen yhteydessä.

Vanhempana olet myös tervetullut mukaan aloittamaan harrastusta yhdessä lapsesi kanssa. Tarkista meiltä pääseekö haluamaasi harjoitusryhmään myös vanhemmat mukaan. Seurassamme vanhemmat saavat osallistua ja tukea toimintaa juuri siinä määrin kuin itse haluavat. Lisää taekwondoharrastajan vanhemman roolista seurassamme voit lukea täältä.

Huomioimme harjoittelussa harrastajien iän sekä taitotason siten, että ne tukevat parhaiten lapsen liikunnallisten taitojen kehittymistä. 4-6-vuotiaiden ryhmässä keskitytään ensisijaisesti perusliikunnallisten taitojen kehittämiseen erilaisten leikkien ja temppuratojen muodossa. Vanhempien lasten ryhmissä painotus siirtyy hiljalleen lajinomaisempia taitoja kehittävään suuntaan. Harjoituksien vaativuudessa huomioidaan lapsen kyky esimerkiksi keskittyä tai liikunnallisesti suoriutua annetuista harjoitteista. Näin varmistamme, että harjoittelu on lapselle turvallista sekä innostavaa.

Lasten alkeisryhmien harjoitusajat

4-6-vuotiaiden harjoitusryhmät

ESPOON KESKUS (Lagstad)
maanantaisin klo 18.00-18.45
ITÄKESKUS (Dojang)
keskiviikkoisin klo 17.00-17.45
/ sunnuntaisin klo 15.00-15.45
LAUTTASAARI (Lågstadieskola)
perjantaisin 17.00-17.45
LEPPÄVAARA (Ruusutorppa)
keskiviikkoisin klo 17.00-17.45
OLARI (Kuitinmäki 2)
sunnuntaisin klo 14.00-14.45

7-14-vuotiaiden alkeisryhmät

ITÄKESKUS (Dojang)
maanantaisin klo 16.30-17.30 (10-14-vuotiaat)
maanantaisin klo 17.30-18.30 (7-9-vuotiaat)
torstaisin klo 16.30-17.30 (10-14-vuotiaat)
torstaisin klo 17.30-18.30 (7-9-vuotiaat)
sunnuntaisin klo 16.00-17.00 (7-9-vuotiaat)
sunnuntaisin klo 17.00-18.00 (10-14-vuotiaat)
PASILA
maanantaisin klo 17.00-18.00 (7-14-vuotiaat)
PIHLAJAMÄKI
maanantaisin klo 18.00-19.00 (7-9v ja +10-vuotiaat)
keskiviikkoisin klo 18.00-19.00 (7-9v ja +10-vuotiaat)
LATOKARTANO
tiistaisin klo 18.00-19.00 (7-9-vuotiaat)
tiistaisin klo 19.00-20.00 (10-14-vuotiaat)
LAUTTASAARI
tiistaisin klo 19.00-20.00 (7-9-vuotiaat)
tiistaisin klo 20.00-21.00 (10-14-vuotiaat)
perjantaisin klo 18.00-19.00 (7-9-vuotiaat)
perjantaisin klo 19.00-20.00 (10-14-vuotiaat)
ESPOON KESKUS (Kannusillanmäen väestösuoja
maanantaisin klo 19.30-20.30 (+7-vuotiaat)
perjantaisin klo 19.30-20.30 (+7-vuotiaat)
LEPPÄVAARA (Ruusutorppa)
keskiviikkoisin klo 18.00-19.00 (7-9-vuotiaat)
keskiviikkoisin klo 19.00-20.00 (10-13-vuotiaat)

MATINKYLÄ (Espoon kristillinen koulu)
torstaisin klo 17.00-18.00 (10-14 -vuotiaat)
torstaisin klo 18.00-19.00 (7-9-vuotiaat)
OLARI (Kuitinmäen koulu, rakennus 2)
sunnuntaisin klo 14.00-15.00 (7-9-vuotiaat)
sunnuntaisin klo 13.00-14.00 (10-14-vuotiaat)

Lasten ryhmät aloittavat syyskaudella viikolla 34. Poikkeuksena Helsingin kouluryhmät, joissa toiminta alkaa viikolla 35.

Katso tarkat osoitteet ja ohjeet harjoituksiin kulkemiseen harjoituspaikat-sivulta

Lapset harjoittelevat etupotkua.

Lasten peruskurssin hinta on 135 €. Hinta sisältää syyskauden harjoitukset valitussa harjoitusryhmässä, kauden päätteeksi järjestettävän vyökokeen ja seuran jäsenmaksun vuodelle 2023. Ennen sitoutumista voi käydä kaksi viikkoa ilmaiseksi kokeilemassa harjoituksia.

Samassa taloudessa asuva toinen ja sitä seuraava perheenjäsen saa 20 % alennuksen harjoitusmaksuista. Mikäli maksut ovat eri suuruisia, myönnetään alennus edullisemmasta maksusta.

Ilmoittautumislomake

Ilmoita (itsesi ja) lapsesi mukaan ilmaisiin kokeiluihin täyttämällä oheinen lomake, tai lähettämällä vastaavat tiedot sähköpostitse osoitteeseen mari(@)wondo.fi. 

Lisätietoa voi kysyä sähköpostitse / puhelimitse numerosta 040 543 5381 Marilta (kesälomalla 28.6-1.8.).

Harjoituksiin voi tulla mukaan pitkin vuotta.

Taekwondosta Suomessa voit lukea lisää Suomen Taekwondoliiton sivuilta.